Analyyttisessä ryhmäpsykoterapiassa tutkitaan osanottajien ajatuksia, tunteita ja kaikkea sitä, mikä tuntuu tärkeältä. Tarkoituksena on saada kosketus omiin tunteisiin yhdessä muiden kanssa. Ryhmässä terapeutti sekä ryhmän muut jäsenet ovat kuin peileinä omille asioille ja tunteille.
Usein toisten kautta saa kiinni siitä, mikä on itselle tärkeätä. Tämä perustuu siihen, että ihmisillä on taipumus sijoittaa toisiin ihmisiin omia, itselle tunnistamattomia tai kiellettyjä tunteita tai ominaisuuksia, myöskin hyviä ominaisuuksia. Kun tunnistaa itsessään olevia tunteita, ne ovat sen jälkeen paremmin hallittavissa. Tunnistamattomina tunteet saavat usein liian suuren vallan, ja voi tuntua siltä, että on tunteidensa tai muiden ihmisten armoilla.
Turvallinen ryhmä tarjoaa hyvän mahdollisuuden eheytymiseen. Ryhmä on luonteva paikka hoitaa erityisesti sellaisia psyykkisiä ongelmia, joihin liittyy myös vaikeuksia vuorovaikutustilanteissa, ovathan ongelmatkin usein syntyneet ja kehittyneet vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Ryhmäterapia sopii monenlaisten psyykkisten vaikeuksien, esimerkiksi ahdistuksen, masennuksen, pelko- ja paniikkitilojen ja ihmissuhdevaikeuksien, hoitoon.
Vaikka hankalat tunteet ja kriisitilanteet ovat epämiellyttäviä ja raskaita, ne ovat usein avuksi, ikään kuin portti uuteen. Ryhmässä usein myös havaitaan, että muillakin on samantapaisia ongelmia kuin itsellä. Ryhmäläiset yllättyvät siitä, miten yleistä on peittää tuskalliset asiat. Sen vuoksi on jäänyt usein yksin oman tuskansa kanssa. Energiaa vapautuu, kun uskaltautuu jakamaan tuntemuksiaan muiden kanssa.
Ryhmän turvallisessa ilmapiirissä jäsenet voivat omaan tahtiinsa tutustua itseensä. Yhdessä on mahdollisuus tutkia ja pyrkiä ymmärtämään myös sitä, mitä ryhmäläisten välillä ja suhteessa terapeuttiin tapahtuu.